Toimintaa Rautavaaralla
Maakäsittelyä Rautavaaralla
Varjoliidinhinaus Neulaniemessä

 

Savon Liitäjät ry. on perustettu 2015. Toiminta-ajatuksena on liidinlajien harrastus mahdollisuuksien kehittäminen Savon alueella. Riittävä harrastajamäärä takaa mahdollisuuden harrastaa lentämistä vireästi toimivassa kerhossa lähialueilla. Tällä hetkellä toiminnan painopiste on varjoliidossa ja moottoroidussa varjoliidossa.

Kesäisin toimintaa on pääasiassa Rautavaaran lentokentällä (http://rvs.kiy.fi/), mutta tarpeen mukaan myös muilla lähialueen pienillä lentokentillä. Talvisin toimitaan lähialueiden järvien jäillä esimerkiksi Laivonsaaren ja Neulaniemen välisellä vesialueella.

 

Huikea elämys turvallisesti lennonopettajan mukana
 

Jos haluat toteuttaa yhden ihmiskunnan ikiaikaisista haaveista lentää lintujen lailla niin se nyt mahdollista tandem-varjoliitokurssilla. Lento suoritetaan kaksipaikkaisella tandem-varjoliitimellä kokeneen lennonopettajan toimiessa ohjaajana.
 

Matkustaja voi keskittyä nauttimaan maisemista ja lentämisen tunteesta. Jos oppilas osallistuu myöhemmin Savon Liitäjät ry:n järjestämälle varjoliitokurssille, niin tandem-kurssin hinta hyvitetään kurssimaksusta.

Kurssiin kuuluu:

- tarvittava teoriaopetus
- lentotoimintaan perehdytys
- kaksi lentoa jos ensimmäinen ei kestä yli 20 min.
- varusteista kypärä
- kurssin kesto noin 2 tuntia
- tapaturmavakuutus

Kurssilaiselle kuuluu:

- ulkoiluun sopivat vaatteet ja käsineet
- juoksemiseen sopivat jalkineet
- tarpeelliseksi katsomansa lisävakuutuksen hankkiminen

Kurssin hinta: 175€

Lisätietoja yhteydenottolomakkeella.

 

Hallitus 2023

Lauri Keränen (puheenjohtaja 044-3000 804)

Ville Mustonen (sihteeri ja taloudenhoitaja)

Heikki Tynkkynen

Jani Kankkunen

Samuel Hulkkonen

Kim Tamio

Jyri Miettinen

Yhteydenottopyyntö / Contact

Jätä yhteystietosi, jos sinulla on kysyttävää niin otamme yhteytta ja vastaamme mielellämme kysymyksiin!

If you have something to ask or want to fly with us, don't hesitate to contact!

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Lähi alueen kentät:

Rautavaara EFRA radat: 18/36 - 1230m, 05/23 -  500m, 12/30 -  800m
Iisalmen EFII rata 17/35 - 660m
Lapinlahti EFLL rata: 04/22 - 340m
Pieksämäki EFPK rata: 15/33 - 740m
Varkaus EFVR rata: 14/32 - 2000m

Uutisia

2022 Varjoliitokurssi ilmoittautuminen avattu

23.5.2022
Varjoliito on mukaansa tempaava harrastus ja pääset lentämään taivaalle lintujen lailla mukavassa porukassa.

YHTEISTYÖKUMPPANIT


L I N K K E J Ä

 

Nämä linkit on koottu helpottamaan päivän lentotoiminnan suunnittelua.

 

Ilmailutiedotukset:

ILMAILUKARTTA

    Reaaliaikainen nykyaikainen ilmailukartta ilmailun harrastajille, lentäjille ja lennättäjille.

Ilmatilankäyttösuunnitelma AUP (kartta)

    AUP päivittyy 06:00 UTC

Ilmailulle vaaralliset alueet tänään (kartta)

Ilmailutiedotus / AIP SUPPLEMENT

 

Ilmailulle vaaralliset alueet huomenna (kartta)

    Päivittyy 17:00 UTC jälkeen

Finavia bulletinpalvelu - EFRA

Finavia bulletinpalvelu - EFKU

 

Sääennusteet EFRA:

Termiikkiennuste (Ilmailuliitto)

Ilmailusää

Ilmatieteenlaitos

Foreca

YR.NO

Windguru

Iltalehti

Venelehti

http://www.ilmailu.fi/
Savon Liitäjät ry. on Suomen Ilmailuliitto ry:n jäsenseura